30.3.09

5 urosta ja 2 narttua!

Ihan ensimmäisenä tiedoksi kaikille, että blogin pitäjällä on ollut koeviikko pentujen syntymisen lisäksi, joten saatiin vierailija tänne meidän blogiin, jotta sekin päivittyisi. Kyseinen teksti siis äidiltäni, eli Jassulta:

"26.3.09

Jetti oli koko edellisen päivän siihen malliin rauhaton, että luulimme synnytyksen käynnistävän jo yöllä, mutta vasta aamusella alkoivat tosi ponnistukset. Niinpä klo 11.20 putkahti maailmaan ensimmäinen urospentu (juuri samanaikaisesti, kun Tarja puhelimessa kyseli, joko heidän poikansa on syntynyt :) ), ja komea poika olikin. Siskolikka tuli kohta perään 18 minuutin päästä ja siitä tuli Nokinenä joka kyllä sitten muuttui Unaksi. Sitten Jetti päätti ottaa pienen huiliitauon ja sitä sitten kestikin aina puoli kolmeen saakka, jolloin maailmaan putkahti toinen urospentu; Ruska ja puolen tunnin jälkeen, juuri kun Jetti oli saanut Ruskan putsattua, syntyi veljeskaartin kolmas jäsen, Valkopeffa, joka myöhemmin lyhentyi Pepuksi.

Tässä vaiheessa jo ajateltiin, että tämähän sujuu vallan mainiosti, mutta toisin kävi. Toinen siskoista olikin päättänyt, että nyt sitten hiukan annetaan kotiväen odottaa ja niin sitä sitten odoteltiinkin tovi jos toinenkin. Seitsemän aikoihin saapui Jartsun sisko Päivi mukaan synnytysavuksi (sairaanhoitaja kun on, ja muutaman kymmentä collie-pentuetta kasvattanut) ja vihdoin viimein 25 yli yhdeksän toinen tytöistä syntyi. Päivi nimesi pennun Vinkuliisaksi, joka sitten lyhennettiin Vinkuksi. Nimi tuli siitä, että kun Vinku vihdoin ja viimein päätti tulla maailmaan ja saatiin hierottua virkeäksi, se päästi melkoisen mekkalan ja ilmoitti että tässä minä olen. Heti Vinkun perään syntyi neljäs poika, joka sai nimeksi Pikku-Aku, joka tosin taitaa puhekielssä kuitenkin olla Akutäplä.. Nimi tulee täplästä keskellä piirtoa, joka on aivan samanlainen kuin naapurin Akulla. No, ole Frank huoletta, ei Jetti vieraissa käynyt…

Viimeinen pennuista näki päivävalon, tai oikeammin lampun valon klo 23.28 ja sekin oli poika.
Pennun nimeksi tuli Tuplatäplä, johtuen kahdesta pienestä ruskeasta täplästä oikealla kyljellä.
Kellon ympärys siinä hurahti! Ceci oli aluksi hyvinkin lähellä tarkkailemassa tilannetta, mutta jossain vaiheessa se joko siirtyi itse, tai sitten Jetin katseen voimasta olohuoneen sohvalle, poissa Jetin näköpiiristä. Se höristeli korviaan aina kun kuuli uuden pennun äänen ja ajatteli varmaan mielessään, että taas pääsee jossain vaiheessa paimentamaan pentukatrasta, viimeistään silloin kun pennut päsevät seikkailemaan koko alakerrassa.

Jetti oli aika uupunut pitkän urakan jälkeen, mutta moneen kertaan laski ja tarkasti pennut, ennen kuin uskalsi ummistaa silmänsä pennut nisillään. Samoin oli meidän ihmisten laita, ihan heti ei uni tullut simmuun, vaikka jokunen yö oli tullutkin jo valvottua enempi ja vähempi.

27.3

Jetti on kyllä esimerkilllinen äippä. Puoli väkisin sen sai kiskoa yöllä pissalle vaikka hätä olis melkoinen. Pikapissat ja kakat ja melkoista kyytiä takaisin pentulaatikkoon hoivaamaan pentuja. Ja laskemaan niitä. Ihan selvästi Jetti ei osaa vielä kunnolla laskea viittä pidemmälle, niin moneen kertaan se aloittaa alusta laskemisen. Mutta eiköhän se opi senkin, kun niin monta muutakin asiaa on oppinut.

Ruoka maittaa niin Jetille kuin pennuillekin ja meillä ihmisillä aika kuluu pieniä pentusia katsellen kuin siivillä. Tässä vaiheessa pennut eivät tee muuta kuin syövät ja nukkuvat.

28.3

Pentujen elämän toinen päivä. Jetti jatkaa huolellisen äidin roolissa., mutta nyt sen saa jo houkuttelemalla käymään pihalla pissalla tai kakalla, mutta aikaa siihen ei kyllä turhaa kuluteta. Vaikka kakkapaikan löytäminen on länderille tarkka paikka, niin nyt jostain kumman syystä paikan hakuun ei mene kuin hetki ja saman tien ollaan jo portailla pyytämässä sisälle. Tänään päätettiin antaa pennuille hiukan lisäruokaa, koska näyttäis siltä että Jetiltä ei maitoa tule kenties ihan riittävästi vielä. Synnytys oli kuitenkin niinkin pitkä ja uuvuttava, että luultavasti silläkin on osuutensa. Pennut ovat kuitenkin ainakin toistaiseksi kovin virkeitä ja reippaita nisille hakeutuessaan ja hyvin tarmokkaasti hännät suorina väpättäen imevät niitä.

29.3.

Aika vierähtää kuin siivillä pentulaatikon reunalla. Vaikka siellä ei tehtäisi muuta, kun nukuttaisiin, niin siltikin sen katsominen jotensakin koukuttaa! Tänään Jetti tuli jo ihan ilman suurenpia houkutuksia asioilleen ulos. Ei siellä silti turhia vieläkään viivytä, ja kakkapaikka löytyy edelleenkin hyvin reippaasti. Ai niin, ja kerran Jetti tuli aivan yllättäen keittiöön ihan ilman, että sitä olisi mitenkään kutsuttu! No, äippä (toim. huom: tässä siis kyse kuitenkin Jassusta, ilmeisesti tapana sillä puhua itsestäänkin äippänä ;) ) oli toki Cecille puhunut ”saunapalasta” (hammastikku, jonka koirat ovat tottuneet saamaan äipältä saunan jälkeen) niin tokihan Jetinkin piti se saada, kun kerran kuuli siitä mainittavan Cecille!!!

Ihania nuo pikkuiset pennut ovat. Ja se pennun tuoksu!"


Koko katras ja ylpeä mamma!

Päällä Vinku (viides pentu, narttu) ja alla Ruska (kolmas pentu, uros)

Vasemmalta oikeelle: Tuplatäplä (u), Peppu (u), alla Ruska (u), Una (n) ja Poju (eka pentu, u)

Lopuksi vielä koko sakki, eli vasemmalta oikeelle: Poju, Tuplatäplä, Akutäplä, Una, alimpana Ruska, sen päällä Vinku ja lähimpänä mammaa Peppu.

9 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Oi oi, onpa suloisia paaperoita!
Mikään ei kyllä voita pientä koilavauvaa!

Peppu lähettää pikku-kaimalleen erikoisterkut!

Missu

Welmuset kirjoitti...

Ihanaa ! kyllä se äkkiä unohtuu että 4 kk sitten oli meilläkin samanlaista ! Onnea ja onnea ja kovasti voimia jaksamiseen !
t. Welmuset

Anonyymi kirjoitti...

Ettekä usko, mutta vaikka ulkona on mitä upein ja aurinkoisin keli, mä istua kökötän melki koko ajan vaan pentulaatikon reunalla ja tuoksutan ja katselen niitä taaperoita. Eikä ne tee muuta kun joko nukkuvat mitä hassummissa asennoissa tai sitten imevät tissiä niin tarmokkaasti hännät sojossa! Ne on kyllä niiiiiin IHANIA!!! :)
jassu

Anonyymi kirjoitti...

Aivan ihania!!
Nyt on kyllä pupseja joka suunnalla minne vaan kattoo. Pitääkin olla varovainen ;)...

Rapsuja pikkuisille =).

Heidi & aussilot

n-elikot kirjoitti...

Onnea, onnea pienistä palleroista! Nautihan nyt pentusista täysin siemauksin... aika menee niin nopeasti.

Niin monessa paikassa tuhisee ja mönkii nyt pieniä taaperoita. Meidän osaksi jää vaan virtuaali pennun tuoksun nuuskutus, byäähh!

-Pia-

Anonyymi kirjoitti...

Paljon onnea myös täältä Hiirolasta... ihania pentuja :)

Uskon, että on vaikea tehdä muuta kuin katsella pentuja, on tuo pennun tuoksu itselläkin vielä niin tuoreessa muistissa.

Onnittelut vaan teille kaikille

t.Vahvikset

Anonyymi kirjoitti...

Onnea, onnea! Kauniita pentuja!

t. Viivi

Kaisa kirjoitti...

Onnea pennuista, hyvältä näyttävät. Nyt vaan toivotaan terveyttä ja pitkää ikää :o)
t. Kaisa

Anonyymi kirjoitti...

Juu onnittelut täältäkin, suloisia kuten länderinpennut aina! :) Pentukuvista tulee ihan Tacon pentua mieleen, samansävyisiä ja samat määrät; 5 urosta ja 2 narttua.. ^^ Nyt teillä on valinnanvaikeus ilmeisesti vain kahden väliltä..? ;)

-Maarianna